torstai 20. kesäkuuta 2013

Rauhaisaa Juhannusta












Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.

En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.

Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.

Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään
voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan
ja maata vain.

Mä peikko siihen uskoon jään,
on maailmaa tää minkä nyt mä nään.

-Tove Jansson-




Näillä Muumipeikon viisailla sanoilla toivotan Teille, lukijani, Rauhaisaa Juhannusta ! 


sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Andromedan galaksi


"Andromedan galaksi eli Messier 31 on Andromedan tähdistössä sijaitseva Sb-tyyppinen kierteisgalaksi. Se on kotigalaksiamme Linnunrataa lähinnä oleva suuri galaksi ja samalla myös pohjoisen tähtitaivaan kirkkain. Se kuuluu yhdessä Linnunradan kanssa noin 30 galaksin muodostamaan Paikallisryhmään, jonka suurimmat jäsenet ovat juuri kyseiset kaksi galaksia." (Lähde: Wikipedia)

Ja todellakin, tämän langan värit tuo minulle mieleen avaruuden ja galaksit. Olisikohan valmistaja ajattellut samaa asiaa kun lanka on saanut nimen Andromeda ?















MANOS del URUGUAYn Manos Silk Blend on ihanuus. Kerrassaan upea lanka, ihanine värisävyineen. Manos Silk Blend on ylellinen sekoitus merinovillaa ja silkkiä (70%/30%). Käsinvärjätyn langan joka kerä on yksilöllinen, sävyeroja voi olla saman värjäyserän sisällä. Valmistaja suositteleekin isompien kappaleiden neulomista samanaikaisesti kahdelta vyyhdiltä raidoittaen 2-4 krs, jolloin mahdolliset sävyerot sekoittuvat.




Itse ostin omani Lankaidean nettikaupasta jokin aika sitten, kuvista päätellen lopputalvesta. Kyseessä on Manos Silk Blendin väri nro 9999 Andromeda, jonka värit tulevat lilan ja vaalenapunaisen eri sävyistä lisättynä ripauksella tummaa sinistä. Vyydissä on lankaa 100 g, juoksevuus n. 270 metriä ja puikkosuositus 3.5 - 4.25. Lanka on käsinpestävä, joka on syytä ottaa huomioon kun langasta jotain suunnittelee, ainakin isompien töiden kohdalla.















Lanka on mukavaa ja sujuvaa neulottavaa. Vyyhdin sai kerittyä aivan sujuvasti, tein siitä kaksi suunnilleen samankokoista kerää. Teen kaikki sukkani magic loop- tekniikalla, joten kahdesta kerästä kutominen on aina helpompaa. Langat eivät sotkeennu läheskään niin paljon kuin yhdestä kerästä ulko- ja sisäpuolelta juoksevat langat.

Sukan malli on perinteinen piirakkasukka (ohje). Edellisistä piirakkasukista viisastuneena, kun kyseessä on pehmeä lanka, en jatkanut päällisosan kuviota ihan loppuun saakka vaan neuloin sileää kärkeen hieman enemmän. Katsotaan kuinka sukka antaa käytössä periksi ja vilkkuuko varpaat jälleen ulkona :).