maanantai 25. maaliskuuta 2013

Kotosalla palmikkojen kanssa

Tein itselleni jonkin aikaa sitten pitkät palmikkosukat kotikäyttöön.

Malli on Novitan Sukkalehdestä malli A ja lankana Novitan 7 veljestä väri nro 721 vaaleanliila tämän kevään värikartasta. En ole koskaan ollut palmikko-ihminen, haluan yleensä saada valmista nopeasti ja näin kärsimättömällä ei tahdo riittää intoa palmikoihin. Mutta, pitihän tätäkin kokeilla.

Tein sukat magic loop- tekniikalla kaksi yhtäaikaa, joten ihan niin pahalta tuo palmikoiden tekeminen ei kuitenkaan tuntunut. Käytän palmikon tekemiseen apupuikkoa edelleen, suunnitelmissa on ollut opetella luopumaan siitä, jos vaikka se hieman nopeuttaisi palmikkojen tekemistä. Kudoin sukat samasta kerästä, menekki oli vaa'an mukaan näihin sukkiin 35 g, mikä tuntuu aika pieneltä. Tosin, jos jalka on kokoa 35, niin ei siihen niin hurjaa määrää lankaa tarvitakaan. Sukat ovat polviin saakka ja todella lämpöiset.

Kuva Novita
Kuva Novita




















Näistä kuvista kyllä selkeästi huomaa, että en ole kovin etevä valokuvauksessa (enkä muidenkaan teknisten härveleiden kanssa) ... Saan aina kaikki väritkin muuttumaan. Kuvat on otettu ulkona päivänvalossa ja silti tulos on huono. Lupaan harjoitella tällä saralla, jotta saan kuvia onnistumaan paremmin tulevaisuudessa.  Kuvissa sukat näyttävät ihan selkeästi sinisiltä, vaikkakin tuo väri on oheisen kerän mukainen, vaaleanlila.

Kuva Novita



















Novitan 7 Veljestä lanka lienee kaikille neulojille tuttu, klassikko on vuosien ajan. Muistan, kuinka mummu teki sukkia 7 Veljeksestä, kun olin pikkutyttö. Lanka onkin ollut myynnissä jo 40 vuoden ajan ja on Novitan mukaan "Suomen suosituin sukkalanka". Lanka on 75 % villaa ja 25 % polyamidia, värikartassa on tänä keväänä 20 väriä, lisäksi Polkka-, Nostalgia- ja Raita- sarjan värit päälle.

Oma kokemus 7 Veljestä- langasta on hieman muuttunut vuosien saatossa; minusta langan laatu on heikentynyt. Vuosia sitten langan kestävyys ja muodossa pysyminen oli minusta parempi. Sain hiljattain muutaman kerän noin 10 vuotta vanhaa 7 Veljestä ja niissä jo tuntuma käsiinkin on ihan erilainen (toki vuosien säilytys on tehnyt tehtävänsä).

Viime aikoina langasta neulottujen sukkien kanssa on jatkuvasti ongelmaa; neuloksesta tulee joko liian löysää tai tiukkaa, sukka ei pysy muodossaan, kantapää kiertyy tai pesun jälkeen sukka on aivan muodoton. Olen kokeillut isompaa ja pienempää puikkokokoa, ei vaikutusta. On kokeiltu eri silmukkamäärillä, ei vaikutusta. En tiedä, oletteko muut sukkaexpertit huomanneet vastaavaa asiaa vai olenko minä vain lankarajoitteinen ?

Vastaavasti esim. Novitan Nallen tai Austermannin Step- langan kanssa en ole vastaavaan ilmiöön törmännyt. Näistä ja kaikista muista sukkalangoista tehdyt sukat ovat pysyneet kuosissaan ja miellyttävinä käyttää. Olenkin siirtynyt pääasiassa käyttämään muita lankoja kuin 7 Veljestä, harvemmin enää siitä tulee sukkia tehtyä. Harmillista, koska 7 Veljeksen värikartassa on välillä aika herkullisia sävyjä ja lanka on helposti saatavilla. Tosin hinta ei ole sieltä edullisimmasta päästä jos normaaleista sukkalangoista puhutaan.

Tekstissä käytetty lähteenä Novita.fi- sivustoa




tiistai 19. maaliskuuta 2013

Pelle Hermanni sukat


Tämä blogikirjoitus on julkaistu vuosia sitten Novitan blogissani, jonka ylläpitämisen olen jo lopettanut ja siirtynyt näille muille blogikulmille. Kaivoin hiljattain tämän kirjoituksen esiin kuvan kera, koska tein siitä kortin ystävälleni, joka on myös sukka-addikti ja lankahamsteri. Hän on nimittäin opettanut minulle sukan teon vuosia sitten ja tämä tarina oli hänelle huvituksen aihe - " Enkö minä neuvonut sinulle nuo asiat ... " .

Mutta, palataan ajassa vuosia taaksepäin ja Pelle Hermannien tarina, olkaa hyvä !

xxx


















Näissä Pelle Hermanni- sukissa tiivistyy kaikki saadut opit ja tehdyt oivallukset. Kyllä sukanteko-opettajani olisi minusta nyt ylpeä ... Ja kun kerran esittelen Teille nämä upeat Pelle Hermanni- sukat, ei olisi reilua etten jakaisi Teidän kanssanne tätä ainutlaatuista valmistusmenetelmää.

Tarkkasilmäiset sukkaexpertit ovat jo saattaneet huomata näissä sukissa olevan ainutlaatuisia, hmm ... ominaisuuksia. Nämä pienehköt ominaisuudet kuuluvat Pelle Hermannien luonteeseen ja tekevät niistä erittäin tavoiteltavan arvoiset villasukat.

Joten, aloittakaamme.

Näin valmistuvat ainutlaatuiset Pelle Hermanni- sukat:

1. Valitse lanka huolella, mieluiten lankaa jota olet hypistellyt monta kertaa kaupan hyllyllä ja kauhistellut hieman sen hintaa. Langan tulee tuntua käsissä hyvältä, maksaa huomattavasti ja väri(e)n tulee miellyttää silmää. Hyvä lankaesimerkki on Austermanin Step- lanka, väri 10 ja hinta noin 15 €. Lisäksi muista, että langan tulee olla ohutta, mielellään 2.0 - 2.50 puikoilla neulottavaa.

2. Nämä sukat tulee kutoa kiireessä ja nopeasti, periaatteena on "heti mulle nopeasti nyt" ja mitä useammassa paikassa kudot, sen parempi on lopputulos.

3. Puikot valitaan huolellisesti lankaan sopivaksi. On suositeltavaa omata KnitPicks/KnitPro tai muu vastaava sukkapuikko- sarja, jossa on useat erikokoiset sukkapuikot. Tämä sarja, joka on kätevässä mukaanotettavassa paketissa, on välttämätön Pelle Hermannien onnistumiselle. Jos sinulla ei tätä sarjaa ole, on suositeltavaa, että hankit vähintään kolmet erikokoiset puikot kätesi ulottuville tätä neulontatyötä varten. Voit varmistaa täydellisen lopputuloksen vielä sekoittamalla puikot keskenään. Tästä on varsinkin apua jos puikkokoot ovat aivan vierekkäisiä.

4. Ohje on tavallisen sukan ohje, otettu esim. netistä tai jostain sukkaohjekirjasta. Tämä ihan perussukan ohje on pakollinen, koska Pelle Hermannit kudotaan kiireessä ja palmikko ym. erikoisemmat vievät toteutuksessa liikaa aikaa. Muista periaate "heti mulle nopeasti nyt" (tunnetaan myös kirjainyhdisteenä HMNN).

5. Aloita sukan kutominen kerän alusta, älä missään nimessä tarkastele aloittavan värin sävyä ja kuvioita. Se ei ole oleellista toteutuksen kannalta. Pelle Hermanni- sukissa värin tai kuvion kohdistaminen on aivan tarpeetonta ja aikaavievää. Puikkokoko aloitukseen sukka nro ykköselle on esim. 2.0 tai 2.50 riippuen mielialastasi, koska mallitilkun tekeminen tai tiheyden määrittäminen on aivan turhaa. Vyötteessähän sanotaan ihan selvästi mitä puikkokokoa käytetään. Neulo ensimmäinen Pelle Hermanni ohjeen mukaisesti. Jos tulee laskuvirhe kavennuksissa tai lisäyksissä, älä murehdi, ei se erotu valmiista sukasta.

6. Sovita sukkaa neulomisen aikana. Ensimmäisen Pellen valmistuttua päättele langat, leikkaa kerästä lankaa epämääräinen pätkä muuhun tarkoitukseen, pakkaa kaikki tarvikkeet nopeasti ja vaihda paikkaa. Suositeltavaa olisi vaihtaa koko kaupunkia, mutta siirry vähintään edes toiseen huoneeseen tai mene naapuriin.

Huom !

Muistithan ottaa lankaa epämääräisen verran muuhun tarkoitukseen, esim. toisessa työssä oleviin silmukoihin ? Tämä takaa sen, että väriraidoituksesta tulee takuuvarmasti aito Pelle Hermannimainen.

Ja nyt seuraa tämän meidän yhteisen Pelle Hermanni- projektin hankalin ja vaikein vaihe, eli sukka numero kaksi.

1. Tarkastele sukka numero ykkösestä millä värillä se on aloitettu. Muista tehdä tämä uudessa paikassa, illalla ja hämärässä. Tämäkin on Pelle Hermannien onnistumisen kannalta ratkaiseva tekijä. Tämän jälkeen valitse puikot sarjasta joka sinulla on. Hyvä puikkokoko nro kakkoselle on esim. 2.75 tai 3.0. Muista,että puikot nro 2.0 - 2.50 eivät missään nimessä käy.

2. Aloita sukka kakkosen kutominen, edelleen hämärässä. Suositeltavaa olisi, että tekijä olisi myös väsynyt. Varren edetessä pudota säännöllisin väliajoin silmukoita puikoilta. Tämä on hieman hankalaa, mutta harjoituksella sekin varmasti onnistuu. Tämä tekniikka luo Pelle Hermanneille tyypillisen tasaisen neulepinnan.
Jos silmukoiden pudottaminen tuottaa ongelmia, hyvänä apuvälineenä tässä voi käyttää, esim. koiraa tai kissaa. Hätätapauksessa lapsi tai aviomieskin kelpaa häiritsemään keskittymistä neulomiseen.

4. Kun olet neulonut kantatilkun kavennuksineen, silmukoiden poiminen kannattaa suorittaa huolellisesti, jotta sivusilmukoiden yhteyteen muodostuu täydelliset reiät. Tämäkin saattaa tuntua hieman hankalalta, mutta harjoitus tekee mestarin. Hyvä vinkki on poimia silmukat vain yhdestä reunasta ja jättää neulomatta nämä silmukat kiertäen seuraavalla kerroksella.

5. Sovita sukkaa työn edetessä. Ja kun pikkuvarvas peittyy, neulo vielä muutama kerros varmuuden vuoksi ja siksi että kärkeen saadaan Pelle Hermannien vaihteleva muoto. Sen jälkeen aloita vasta kärkikavennus. Kärkikavennukset tulee myös tehdä silmukoita pudotellen. Päättele lanka.

Ja näin, Pelle Hermannisi ovat valmiit, varmasti uniikit erilaiset yhteensopivat sukat.


Ja nyt voit havannoida muutaman asian, jos ne on vielä jääneet huomiotta työn edetessä: sukat ovat eri kokoiset eri puikkokoon vuoksi, raidoitus ei täsmää, kantapäässä on reikiä, tasaisuudesta ei todellakaan ole tietoa ja neulos muistuttaa lähinnä verkkoa.

Mutta, kaikesta huolimatta, nämä Pelle Hermannit pääsivät kerralla minun suosikkisukiksi. Olen suorastaan ylpeä niistä ja onhan näillä sukilla omaperäinen tarina. Toivottavasti Te pidätte myös Pelle Hermannien ainutlaatuisuudesta.

xxx

Ja mitä kuuluu nyt vuonna 2013 Pelle Hermanneille ?

Pelle Hermannit ovat edelleen käytössä, värit ovat haalistuneet mutta täysin ehjät. Kantapäissä näkyy huopumista ja verkkomainen neulos on edelleen voimissaan. Mutta, edelleen yhtä rakkaat sukat ja käytössä.






lauantai 16. maaliskuuta 2013

Arkistojen kätköistä löydettyä

Aloitin kauan suunnittelemani kuvien järjestely- operaation. Tiedättehän, sen operaation jota suunnittelee ja siirtää aina määrittelemättömään tulevaisuuden hetkeen. Sen operaation, jonka tekee sitten kun on lomalla tai on opiskeluilta aikaa tai kun työkiireet helpottaa. Täällä voisi hyvinkin vielä lisätä, että sitten kun pieni mies antaa olla koneella rauhassa. Ja sitä päivää saan varmaan odottaa vielä jonkin aikaa.

Häpeäkseni myönnän, että muistan kyllä säännöllisin väliajoin tyhjentää kameran muistista kuvat koneelle, mutta aina vain kuvat- kansion alle. Aina löydän jonkin selityksen siihen miksi en voi juuri sillä hetkellä järjestää kuvia oikeisiin kansioihin. Mukavuudenhaluinen löytää aina selitykset joka asiaan.

Löysin kuvia kämmekkäistä, jotka tein läksiäis / joululahjaksi entiselle työkaverilleni. Itse vaihdoin työpaikkaa loppusyksystä, joten talvi oli silloin jo hyvin tuloillaan ja automaatti-ilmastointi entisellä toimistolla ei aina reagoinut ilman kylmenemiseen riittävän nopeasti. Tiesin kokemuksesta jo vuosien ajan, että kämmekkäitä välillä tarvitaan, itse käytin aina talven tullessa niitä. Työkaverini lainasi minulta aina välillä kämmekkäitä jotta hänenkin sormet pysyisivät lämpöisenä. Niin typerältä kuin se kuullostaakin, jatkuva päätetyö ja automaatti-ilmastointi kylmettää sormet äkkiä. Te ketkä työskentelette samanlaisissa toimistoissa, tiedätte varmaan mistä puhun.

Kun jäin töistä pois, tein työkaverilleni lahjaksi kolmet kämmekkäät. Toimitin paketin joulukuun alussa entisen työpaikkani vastaanottoon ja pyysin toimittamaan sen nimettömänä, jotta yllätys säilyisi loppuun saakka. Tosin, ei mennyt kuin puoli tuntia kun puhelin piippasi kiitos tekstiviestin.














Nämä on tehty Novitan Puro- langasta. Nyt en ole enää ihan varma, mutta luulisin kyseessä olevan värin 871 Juolukka syksyn 2011 valikoimasta. Korjatkaa lankaexpertit, jos olen hakoteillä. Nämä kämmekkäät oli ajateltu hänelle ulkokäyttöön, työkaverini on upean hevosen omistaja ja heppatallillakin tarvitaan lämpöisiä varusteita. Puro on 100 % villaa, joten ovat varmasti olleet lämpöiset ja Puron ominaisuus huopua on varmasti tullut esiin heppahommissa.














Nämä kämmekkäät on tehty Novitan 7 Veljestä langasta vuosien takaa. Pikagooglauksen tuloksena olettaisin, että ovat Novitan 2008 vuoden mallistossa olleesta 7  Polkka- langasta. Itse pidin tuosta väriyhdistelmästä todella paljon. Kyllä, myönnän, arvasitte, sitä on muutama kerä varastossa edelleen. Pitihän sitä hamstrata silloin aikoinaan, olisihan aivan kamalaa jos suosikkiväriä ei olisi neulottavana.

Novitan 7 Veljestä ei varmaan kummemmin esittelyitä kaipaa; 75 % villaa ja 25 % polyamidia. Varmasti kaikkien neulojien tuntema perussukkalanka, joka jakaa mielipiteet. Toiset pitävät, toiset ei. Mitä mieltä olette, onko 7 Veljestä teidän mieleen sukkalankana tai lankana yleensä ?















Nämä kämmekkäät sai jo tekovaiheessa nimen Bling-Bling. Lankana näissä on Novitan Kide kevät 2011 lankamallistosta 513 vaaleanpunainen ja 011 valkoinen. Muistan etsineeni varastoista / kaupasta sopivaa lilaa lankaa, mutta tämä vaaleanpunainen näytti sopivammalta. Tiedän entisen työkaverini käyttävän pinkkiä ja vaaleanpunaisia vaatteita, joten tämä väri kävi lilan sijasta. Kiden koostumus on 95 % akryylia ja 5 % polyesteriä, joten mistään todellä lämpöisestä langasta ei ole kyse. Nämä kämmekkäät olikin tarkoitettu esim. lapasten päälle Bling-Blingiä antamaan.


maanantai 11. maaliskuuta 2013

Cascade Yarns Heritage Silk Paints














Cascade Yarnsin Heritage Silk Paints on ihanuus; 85 % merino superwash villaa ja 15 % mulberry silkkiä. 100 gramman vyyhdissä on lankaa 437 yards / 400 metriä ja tiheys on 28- 32 silmukkaa / 10 cm valmistajan ilmoituksen mukaan. Puikkosuositus on 2,25 - 3.25 käsialasta riippuen.

Lanka on todella pehmeää ja sujuvaa neuloa, siitäkin huolimatta että langan koostumus rikkoutuu helposti, säikeet erottuvat hyvin helposti toisistaan. Langan pehmeys ja liukkaus, siinä olevan silkin ansiosta, vaatii kyllä neulojalta jonkin verran kärsivällisyyttä myös. Silmukat putovat helposti puikolta, itse olen käyttänyt KnitPron puisia puikkoja ja ainakin niillä tätä ongelmaa esiintyy.

Kuvassa oleva Silk Paints on lilasävyinen nro 9995 Violets. Silkki tuo myös lankaan aivan upean kiillon ja pehmeyden, lanka sopii luxussukkiin, huiveihin ja muihin asusteisiin todella mainiosti. Voisin myös kuvitella tekeväni langasta neuletakin, tosin langan hinta rajoittaa kyllä isomman työn suunnittelua. Cascade Yarnsin lankoja myy mm. Villavyyhti, Lankaidea ja Titityy. Varastossa minulla on myös jo kerittynä väri 9942 Misty Blue, joka on nätti lila-sinisävyinen. Siitä saatte kuvaa vielä myöhemmin.

Olen aikaisemmin tehnyt itselleni sukat Silk Paints 9817 Water Lilies joka on sini-vihreäsävyinen lanka. Sukat on kudottu ihan perussukka- mallilla, nro 2:sen puikolla ja näihin kului lankaa 50 grammaa (nro 35 sukat). Sukat on pesty käsin ja ovat säilyneet todella hyvänä ahkerasta käytöstä huolimatta. Ja ovat aivan ihanat jalassa.





lauantai 9. maaliskuuta 2013

Sukkalicious by Drops

Drops Designin sukkalanka kampanja Sukkalicious sai houkuteltua minutkin jälleen tilaamaan lankaa. Dropsin Fabel, Delight ja Big Fabel olivat useissa nettikaupoissa – 25 % tarjouksessa. Pitihän lankaa taas varastoon ostaa kun kerran tarjouksessa oli. Ihan kuin sitä ei ennestään jo olisi …

Nämä kotiutuivat Lankaidean nettikaupasta.

DSC00819

Kuvassa näkyvät tilatut Dropsin Fabel- langat; värit 162 Blue Sea (sinisävyinen) ja 674  (sini-ruskea-keltasävyinen). Mielestäni Fabel on hyvä perussukkalanka, superwash villaa 75 % ja 25 % polyamidia tuomaan kestävyyttä. Pienen miehen käytössä sukat ovat kestäneet hyvin, ainakin sen ajan mitä jalkaan mahtuu. Omaan käyttöön tehdyt ovat vanuttuneet hieman, mutta eiköhän niin käy kaikille villasukille jossain vaiheessa.

DSC00820

Lanka neuloutuu myös ihan mukavasti eikä Fabelin hintakaan ole huimaava, 50 g kerä maksaa useimmissa verkkokaupoissa n. 2,60 € – 2,80 €. Kahdesta kerästä saa neulottua hyvinkin naisen villasukat. Ja jos sattuu omaamaan kokoa 35 olevan jalan, kuten allekirjoittanut, yksi kerä riittää jos varret eivät ole kovin pitkät.

Neulojan laki

Neulojan laki:


Miehen ei pidä tuleman naisen ja hänen puikkojensa väliin.


Lankaostoksissa tulee olla säästäväinen. Aina, kun näet lankaa tarjouksessa, sinun kuuluu hyödyntää tarjous.


Keskeneräisten töiden määrää ei tule mitenkään rajoittaa. Uusia töitä saa aloittaa aina, jos joku sukulainen/kummilapsi/ystävä/kuka tahansa tarvitsee esimerkiksi syntymäpäivälahjakseen jotain neulomaasi. Tai kun eteen tulee lanka tai ohje, joka kutsuu sinua. Tai jos jo työn alla olevat tökkivät. Tai jos vain sattuu haluamaan.


Lankavaraston koko on jokaisen neulojan itse määriteltävissä. Muiden ei tule sen suuruutta negatiivisesti kommentoiman. Tai mieluiten ei mitenkään muutenkaan. Lanka VOI loppua maailmasta.


Kasvavalle neulevarastolle kannattaa varata tilaa vaatekomeroon. Kätevä voisi olla myös vaatehuone. Tai ihan oma neulehuone.


Niin kuin työkalupakeissa yleensäkin, myös neulojan työkalupakissa kuuluu olla monenlaisia ja –merkkisiä tykötarpeita. Ei haittaa, vaikka siellä olisi 4 mm paksuisia, 60 cm pitkiä pyöröpuikkoja viittä erilaista materiaalia. – Onhan ruuvimeisseleitäkin monenlaisia.


Tilaa ihmeessä kuutta tai useampaakin eri neule-/käsityölehteä ja tulosta samalla netistä sivukaupalla ohjeita, ettei sinulta vain mene jotain upeaa ohi. Ei haittaa, vaikket ehtisikään toteuttaa kaikkea haluamaasi sitä mukaa. Muotihan kiertää, samat ideat tulevat aina uudelleen muotiin.


To do-lista. Sellainen on oltava. Muuten unohdat, mitä kaikkea ihanaa halusitkaan toteuttaa.


Ole tarkka, kenelle kättesi arvokkaita tuotoksia lahjoitat. Kaikki eivät vain ymmärrä.

10§
Aina on oikea aika ja paikka neuloa, jos sinusta siltä tuntuu

SNY kevät 2012 saatu päätökseen

Kevään 2012 SNY kierros saatiin päätökseen.

Huhtikuun paketin teema oli violetti kaikkine ihanuuksineen. Mukana oli puutarhahanskat, ruiskukan siemeniä, ihanaa violettia Drops Muskat lankaa, herkkuja ja upea koirakortti.

Toukokuun paketissa oli KnitPron puikot, Rico Designin liukuvärjättyä sukkalankaa, ihana muistikirja ja suklaata.

Ohessa kuva kahdesta paketista.



Ja kuten SNY:hyn kuuluu, toukokuun paketin mukana oli paljastus. Minulle on kevään lähettänyt ihania paketteja nimimerkki Tuulijoki Etelä-Suomesta.

Kiitos sinulle SNY:ni, olet onnistunut ilahduttamaan minua jokaisella paketillasi ja olet todella miettinyt niitä. Ruiskukat on istutettu, lankojen varalta on suunnitelmia ja KnitPron puikot, niitä parempia ei ole. Sinun tekemät villasukat ovat olleet ahkerassa käytössä, erityiskiitos niistä !

Kiitos mukavasta keväästä !

SNY kevät 2012: Maaliskuun paketti ja muutakin

Aika on taas vierähtänyt nopeasti, on ollut hieman raskas kevät kaikkien mukavien ja ei niin mukavien elämänmuutosten kanssa.

Posti toi jonkin aikaa sitten SNY:ni maaliskuun paketin ja se oli jälleen mieluinen yllätys. Jos tarkkoja ollaan, sain kaksi pakettia; ensin tuli “normaali” paketti, joka oli pääsiäisaiheinen ja päivä myöhemmin, sain yllätykseni toisen paketin SNY:ltä. Ensimmäisessä paketissa ei ollut minkäänlaista vihjettä siitä, että lisääkin oli tulossa joten voi arvata, että olin aika yllättynyt kun töistä tullessani postilaatikolle kipitin.

SNY yllätti minut jälleen ja niin upealla tavalla.



Paketissa oli pääsiäisruohoa, joista osasta oli jo kuvan ottohetkellä Juniori istutukset tehnyt, höyheniä, Kana- aiheinen pieni kirja (on jo luettu useampaan otteeseen), Marks&Kattensin Fame Trend- lankaa (uusi tuttavuus) ja aivan ihana jenkkiautokortti. Tuo kortti pääsi jo kehyksiin, meillä kun noita jenkkiautoja harrastetaa.

Ja sitten paketissa oli mukana myös nämä:



Aivan ihanat sinisävyiset Marks&Kattensin Fame Trend- langasta kudotut villasukat. Kiitos SNY, nämä oli juuri sopivat ja värikin osui nappiin. Minkä kokoisilla puikoilla kudoit ja oliko joku tietyn ohjeen silmukkamäärät sinulla noissa sukissa ? Jos vaikka onnistuisin saamaan yhtä hyvät sinun lähettämästäsi langasta.

Kakkospaketissa, josta mainitsin, oli tuossa pakettikuvassa näkyvä askartelupakkaus kahdelle huovutetulle pääsiäsimunalle.

Muutakin on saatu aikaan, tässä muutamia otoksia. Nämä kaikki ovat välmistuneet aikamoisella viiveellä, mutta valmista on tullut kuitenkin. Neuletakista en voi ottaa kunniaa, sen olen ainoastaan viimeistellyt, äiti teki siihen kappaleet kun nätisti pyysin, vedoten siihen että mummun mussukka ei anna äitin kutoa ...



Kuva kyllä valehtelee värin, malli on Novitan syksy 2011 lehdestä eli tämä neuletakki:



 Kuva Novita




Nämä villasukat on kudottu 7 Veljeksen uudesta kevät-väristä. Näiden tekemisen yhteydessä opettelin samalla uuden sukkienteko- tekniikan; tekemään kaksi sukka yhtäaikaa ja aloitettuna kärjestä. Apuna oli Varpaista varteen- kirja.


Tein aivan ensin Juniorille Novitan Wool- langasta unisukat, harjoitteluversiot ihan kirjan harjoitteluohjeiden mukaan. Täytyy sanoa, että ensin meinasi mennä hermot kun tekniikkaa opettelin; kantapää ei ollut ihan helpoin juttu. Mutta pikkuhiljaa, nyt sukkia on tullut useammatkin samalla tekniikalla ja täytyy todeta, en usko että “perinteisellä” mallilla niitä enää teen. Tällä tekniikalla kun pääsin eroon täysin ” toisen sukan syndroomasta” josta aina kärsin villasukkia tehdessäni. Sen takia en ole kuvitellutkaan tekeväni esim. Novitan Nallea ohuemmasta langasta sukkia, kun ei ole kiinnostus riittänyt niin ohuella langalla tekemiseen. Nyt on jopa työn alla Dropsin Fabelista sukat ja hyvältä eteneminen näyttää.



Nämä unisukat tein varpaista varteen- tekniikalla Dropsin merinolangasta ja ne ovat aivan ihanat jalassa. Kovaa kulutusta tuo lanka tuskin kestää, koska se on 100 % merinovillaa, mutta eiköhän unisukkina ne mene oikein hyvin.

Syksyn SNY- kierroksella sain SNY:ltäni Letulta paketissa ihanaa lankaa, Ilun handu duunaa verkkokaupasta, josta kudoin tuubihuivin.









SNY kevät 2012: Helmikuun paketti

Torstaina postilaatikossa odotti kiva yllätys, kevään SNY- kierroksen ensimmäinen paketti saapui perille. Ja mitä ihanuuksia sieltä paljastuikaan …



Ihanan sinisävyinen paketti; Gjestalin Tinde-lankaa, joka on minulle aivan uusi tuttavuus ja ihanan houkuttelevan pehmeää. Suklaata, servettejä, upeita tummia puisia nappeja, heijastinnauhaa ja tarroja, jotka oli jo kuvanottohetkellä Juniori liimannut kaappinsa oveen … Ihana paketti, kiitos SNY !

Ja mitä tulee ihana SNY:ni sinun viestiisi, onnistuit kyllä täydellisesti ilahduttamaan minut. Ja en pahastu vaikka et kortteja postittelisikaan joka viikko, olen huomannut käyntisi täällä blogissa, se on ihan riittävää. Ja mitä tulee siihen “viime tipassa”- asiaan, usko pois että sanonta ” ei mitään valmista ennen viimeistä yötä ” pätee myös täällä. Arvaa vaan monetko opintotehtävät on tehty viimeisenä yönä ….

En voi muuta sanoa kuin että minulla on ihana SNY !

Puroissa on eroja

Talvipakkaset saapuivat sitten tännekin ja minä vilukissana ostin kaupasta Novitan Puroa, jotta saan todella lämpöisen tuubihuivin. Kolme kerää otin mukaan harmaa-punasävyistä lankaa ja innolla aloin kutomaan nopeasti valmista.

Huomasin jonkin aikaa kudottuani, että olen tainnut ostaa ns. maanantaimallin kerän. Vai mitä sanotte tästä ?
















Kerät ovat samaan aikaan aloitettu, mutta toisessa taisi olla aikalailla vähemmän lankaa. Ostaessani en kylläkään huomannut kerissä mitään erikoista. En asiasta reklamoinut Novitalle, sattuuhan noita“epämääräisiä” keriä aina välillä myyntiin saakka.

Valmista siitä tuli kuitenkin. Tosin, tuo tuubihuivi löyti jo uuden omistajankin, väri ei sittenkään ollut ihan minun mieleen.

SNY kevät 2012 käynnistyi

Salainen Neuleystävä kevät 2012 pyörähti käyntiin. Osallistuin SNY syksy 2011 vaihtoon ensimmäisen kerran ja mukavaa oli, joten uudelle kierrokselle oli ilman muuta lähdettävä mukaan.

SNY:ssähän on ideana lähettää salaisia neuleaiheisia paketteja omalle parille. Kukaanhan ei tiedä keneltä paketin saa ja salaisuus tulee säilyttää koko kierron ajan. Nyt käynnistynyt SNY kevät 2012- kierros kestää toukokuun loppuun.

Minä sain omalta salaiselta pariltani tänään ihastuttavan siiliaiheisen sähköpostikortin. Salainen SNY:ni tiedusteli, olenko viime aikoina ehtinyt neulomaan. Kyllä, kaikkea pientä olen saanut aikaan mutta olen aikalailla jäljessä niistä bloggaamisen kanssa … Yritän kunnostautua lähiaikoina ja saada blogia päivitettyä. Vaihdoin juuri työpaikkaa ja kieltämättä uuden työn haasteet vievät kaiken ylimääräisen energian, tosin erittäin positiivisella tavalla kylläkin. Ja kun siihen lisätään vielä Juniori, ei tarvitse miettiä mitään ylimääräisiä.

Kiitos SNY:ni, oli kiva yllätys !

SNY syksy 2011 joulukuun paketti - salaisuus paljastui

Posti toi jo heti joulun jälkeen ilmoituksen, että paketti olisi noudettavissa. Meillä sairastettiin ja ennätin postiin pakettia noutamaan vasta loppuviikosta.

Salainen NeuleYstävä syksy 2011 kierros oli siis lopussa ja tämä joulukuun paketti oli viimeinen, josta myös paljastui kuka on ollut minun SNY:ni ja lähetellyt syksyn ajan minulle paketteja, niin pieniä kuin isojakin ihania yllätyksiä.

Jännityksellä avasin pakettia ja tutkin kuka minua on muistanut. Salaiseksi Ystäväkseni paljastui Lettu, ”NeuleNirvana “- blogista,

Paketti oli jälleen runsas ja yllätyksiä täynnä. Mukana olleessa käsintehdyssä kortissa SNY:ni pahoitteli paketin saapumista vasta joulun jälkeen, mutta kuten arvelitkin, joulun jälkeenkin on mukava saada paketteja.



Paketissa oli mukana kaksi kerää Novitan Crystal- lankaa kirkkaanpunaisena ja paketti ( 7 kerää ) Viola-lankaa tummansinisenä. Mukana oli myös Kotoilijan Viikkopäivyri vuodelle 2012, pieni koriste-enkelipatsas, tuikkuja ja piparkakkumuotti. Kaikki oli pakattu nätisti upeisiin paketteihin, mm. kullanväriseen peltipurkkiin. Juniori yritti jo omia tuota peltipurkkia ja enkeli-patsasta itselleen.

Kiitos sinulle Lettu jälleen kerran ihanasta paketista ! Ja kiitos koko syksystä SNY-kierroksen merkeissä !

Frillahuiveja - uusi addiktio(ko) ?

Erehdyin sitten minäkin kokeilemaan SNY:ltä saamani huivin innoittamana. Ja mitä tässä selittelemään sen enempää, tässä on tulos, jokainen voi tehdä päätelmänsä.





Vilukissan talvivarusteet

Novitassa olleen keepin tein lilasta Kelosta. Alkuperäinen malli oli tehty ruskeasta, mutta aikani pohdittua ruskean, mustan ja lilan välillä, päädyin lilaan. Kuvassa tosin väri näyttää aikalailla vaaleammalta kuin se luonnossa on, väri on pikemminkin syvän tummanlila.

Novitan Kelo oli aika mukavaa lankaa neuloa, sopivan pyöreää ja kulki puikoilla jouhevasti. Tosin en ikinä taida tottua paksuihin lankoihin, ne tuottavat aina alussa hieman hankaluuksia. Villasukka-addiktille halon kokoiset puikot & matonkuteen paksuinen lanka on kauhistus.

Mutta, valmista tuli ja kerrottakoon, että samanlainen leveämpänä versiona on työn alla, mustasta Kelosta.



Nämä villasukat valmistuivat jo alkusyksystä ja ovat matkanneet jo Lontooseen lämmittämään rakasta ystävääni siellä isossa kaupungissa. Väri on valittu hänen maun mukaisesti. Lanka on Novitan 7 Veljestä. Samaan pakettiin lähti myös Novitan Noki-langasta tehty tuubihuivi. Ja suklaata, tietenkin Fazerin Sinistä.